meta pixel
Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors
acf-field-group
terapeutti
acf-field

Työmatka voi olla vaarallinen, vasta perillä ala työn miettiminen

Jaa artikkeli

LANUPE PUU

Työmatka voi olla vaarallinen, vasta perillä ala työn miettiminen

Näin lukee muistilehtiössäni, jonka on julkaissut Kymin paperiteollisuuden työsuojelu.

Otin lehtiön itselleni muistiinpanoja varten isäni jäämistöstä. Olen siihen jonkin verran jo muistiinpanoja tehnyt, mutta tänään vasta pysähdyin miettimään noita sanoja, jotka lehtiön kanteen on painettu. Lehtiö on vanha ja lauserakennekin mielestäni erikoinen, mutta sanoma on enemmän kuin ajankohtainen. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun meinaan mennä jonkin liittymän ohi ajatuksissani. Onpa ihmisille käynyt niinkin, että lapsen vienti päiväkotiin on unohtunut matkan varrella, kun työasiat pyörivät mielessä jo autossa ollessa. Ei siinä auta muuta kuin kääntyä takaisin ja viedä lapsi hoitoon ennen työpäivän aloittamista.

Kiireen tunne ja hektisyys ovat tuttuja useimmille meistä tänä päivänä. Voihan kyse olla toki työn imustakin. Työpäivän aikana on paljon asioita, joihin meidän odotetaan vastaavan ja jotka meidän odotetaan hoitavan. Kiire ja työkeskeisyys saattavat jäädä päälle myös työajan jälkeen sekä alkaa jo heti aamusta (jos on välillä lainkaan hellittänyt). Olisi tärkeää osata priorisoida asiat oikeille paikoilleen; työtä mietitään töissä, liikenteessä ja työmatkalla keskitytään liikenteeseen ja työmatkaan, kotona ja vapaa-aikana on tärkeää olla läsnä läheisille ja itselleen – muutoin meiltä saattaa mennä ohi jotain oleellista.

<strong>Työmatka voi olla vaarallinen, vasta perillä ala työn miettiminen</strong> 1

Kun ajattelemme intensiivisesti jotain asiaa, niin se blokkaa muut ajatukset pois. Tämä on sekä hyvä että huono – riippuen missä ajattelemme ja miten sitä käytämme. Liikenteessä huomion herpaantuminen pois itse liikenteestä, on vaaratekijä jo itsessään. Mutta turvallisemmassa ympäristössä siitä on apua. Esim. jos mielessä pyörii asioita, jotka nostattavat voimakkaita negatiivisiksi kokemiamme tunteita tai kuormittavat ja vievät energiaa ja siten saavat voimaan huonosti, niin ohjaamalla ajatukset muuhun (rentouttavampaan tai mieluisampaan) olotila helpottuu, kun uusi ajatus ja siihen liittyvä tunnetila ”korvaa” vanhan paikan.

Kaikella on aikansa ja paikkansa – ajatukset ja tunteet, jotka nostavat päätään useasti esille – haluavat tulla kuulluiksi. Varataan niille aikaa, silloin kun niitä on turvallista miettiä. Tuohon aikaan, kun otsikon teksti on lehtiöön kirjoitettu, ei varmastikaan puhuttu vielä läsnäolon taidosta, mutta siihen tuollakin lausekkeella mielestäni vahvasti viitataan. Läsnäolo siinä mitä on tekemässä tuo paitsi turvallisuutta siihen hetkeen myös auttaa tekeillä olevassa asiassa sekä asioista irtaantumisessa (esim. työpäivän päätteeksi). Tulevan ja tulevaisuuden suunnittelu ja unelmointi ovat tärkeitä ja eri asia kuin se, että elämme koko ajan jossain muussa hetkessä kuin siinä mikä on meneillään. Ajatuksissa olemme jo töissä, vaikka oikeasti olemme vasta matkalla sinne ja itse matkakin on tärkeä.

Jaana Kinnunen

Liity postituslistallemme ja saat ensimmäisten joukossa tiedon uusimmista blogikirjoituksistamme.

Voit milloin tahansa poistua postituslistaltamme lähettämällä viestin ”Poistu” osoitteeseen info@lanupe.fi.