Terapiaan hakeutumisen syinä voivat olla erilaiset elämänkriisit perheessä, parisuhteessa tai muissa ihmissuhteissa taikka haasteet työelämässä/työuupumus. Usein kriisien taustalla voi olla pitkään koettuja menetyksiä tai pettymyksiä. Psykoterapiassa tavoitteena on oireiden lieventäminen, uudenlaisten merkitysten löytäminen ja sen myötä elämänlaadun parantaminen.
Terapiassa ajatellaan että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Pariterapiaan voi tulla yksin tai yhdessä kumppanin kanssa, kun tuntuu, ettei ratkaisuja löydy omin voimin. Pariterapiaan hakeudutaan monenlaisista lähtökohdista, mm.
Älä anna ongelmien kasautua, terapiaan kannattaa hakeutua mielummin ajoissa kuin liian myöhään.
Mitä pariterapiassa tapahtuu?
Pariterapiassa pyritään löytämään perheessä olevat myönteiset voimavarat ja mahdollisuudet.
Haluamme luoda tapaamisesta myönteisen ja asiakasta vahvistavan kokemuksen. Jokainen tapaaminen on tärkeä kohtaaminen ja pysähtyminen asiakkaan asioiden äärelle. Ei ole asioita, joista terapiassa ei voisi puhua.
Pariterapiatapaamisilla tavoitteena on yhteisen keskustelun kautta löytää keinoja solmujen aukaisemiseen.
parisuhde, apua parisuhdeongelmiin, pariterapia, parisuhdeterapia, Nummela, Vihti, Espoo, Lohja, pariterapiaan ilman lähetettä, eromietteet, vuorovaikutusongelmat, vaikeuksia parisuhteessa, seksuaaliset halut eivät kohtaa, toinen pettää, uskottomuus, väkivaltaa parisuhteessa, lähisuhdeväkivalta, eroajatukset, apua eroon, apua parisuhteeseen, parisuhde toimivammaksi, kun toinen ei puhu, narsistinen puoliso, tunnekeskeinen pariterapia, apua suhteen toimivuuteen