Tässä linkki nettiajanvaraukseen.
Meetings also in English.
Olen työskennellyt 15 vuotta lastensuojeluyksikössä, joista viimeiset 10 vuotta yksikönjohtajana. Olen suorittanut työn ohessa erilaajuisia kursseja liittyen johtajuuteen, esihenkilötaitoihin, kriisi- ja traumatyöskentelyyn sekä nuorten seksuaalisuuteen liittyen. Vuoden 2021 aikana olen suorittanut myös psykologian perus- ja aineopinnot Jyväskylän yliopistoon. Opiskelen tällä hetkellä ratkaisukeskeistä lyhytterapiaa Helsingin psykoterapiainstituutissa.
Vahvan kokemuksen olen saanut lastensuojelukentältä kohdatessani erilaisia perheitä; vanhempia, nuoria ja lapsia, joilla on ollut elämässä monitahoisia haasteita. Tuettuna he ovat onnistuneet löytämään heille itselleen hyvät ratkaisut elämänsä solmukohtiin. Elämän erilaiset kasvuun ja muutokseen liittyvät kriisit perheissä sekä yksilöillä kuuluvat osaamiseni ytimeen. Ammatillisen työskentelyn pääpaino on ollut käytöshäiriöisten lasten -, nuorten itsetunnon ja minuuden kohtaamisen ja kehittämisen haasteiden – sekä yksinhuoltajaperheiden arjenhaasteiden parissa. Siksi nuorten kasvuun ja kehitykseen sekä seksuaalisuuteen liittyvät -ja nuorten aikuistumiseen ja vanhemmuuteen liittyvät ratkaisukeskeiset terapeuttiset keskustelut ovat lähellä sydäntäni.
Olen oppinut, että mikään asia ei ole liian pieni eikä liian suuri kohtaamiselle ja haluan kulkea sinun rinnallasi, tukea antaen, etsiessäsi uusia avaimia eheämpään elämään. Jokaiseen elämän kriisiin ja kipukohtaan löytyy ratkaisu, kunhan vain vaihdamme näkökulmaa ja otamme pieniä askeleita eheämpää tulevaisuutta kohden.
Vahvuuteni on ihmisten kohtaaminen ja kuuleminen sekä kyky nähdä eteenpäin positiivisten keinojen kautta. Luonteeltani olen helposti lähestyttävä, empaattinen ja positiivinen. Tulevana terapeuttina haluan auttaa sinua löytämään tasapainon elämääsi sekä tukea omanlaisen elämänpolkusi rakentumista omien vahvuuksien löytämisen ja vahvistamisen kautta.
Tule pohtimaan kanssani etänä tai livenä, kuinka juuri SINÄ voisit voida paremmin!
Otan vastaan etänä:
Etävastaanoton työvälineet:
Lanupe Info-puhelin: 045 7831 8313
Sähköposti: