Tänään on luvattu kovaa myrskyä. Valtteri on tulossa ja varautuminen kannattaa.
Monenlaisia kikkoja on vuosien saatossa tullut käytettyä, kun sähköt ovat menneet poikki ja hommat ovat olleet kesken.
Kerran olin leipomassa ja silloin ne sähköt sitten katkesivat. Tarvitsin sähkövatkainta.
Akkuporakone oli siitä kätevä, että siihen sain kivasti kiinnitettyä yhden vispilän ja vatkaaminen sai jatkua.
Pienten ruoka-annosten lämmittäminen onnistui hyvin, kun laittoi kynttilän reiällisen metalliritilän alle ja lautasen päälle.
Ihan kelpasi kuin mikrossa lämmitetty.
Lyhtyjen valossa on ollut mukava saunoa ja saunapuut saattoi hyvin hakea vajasta taskulampun kanssa.
Kännykän akkua ei viitsinyt turhaa kuluttaa, joten oli aikaa myös kirjan lukemiselle. Senkin voi ilta-aikaan tehdä taskulampun valossa.
On ihana olla kotona ja katsoa kun tuuli tuivertaa ulkona ja lumi kasaantuu valitsemiinsa paikkoihin.
Toivotaan, että ei äidy kovin pahaksi, ihmiset pysyvät turvassa ja pahemmilta myrskyvaurioilta säästytään.
Jaana Silander