Tässä linkki nettiajanvaraukseen.
Mottagning också på svenska. Meetings also in English.
Kuvataideterapian avulla pyritään auttamaan ja tukemaan henkilöä taiteellisen prosesin avulla eteenpäin jumiutuneesta ja pysähtyneestä elämäntilanteesta.
Kuvataideterapia voi toimia tienä parempaan itsetuntemukseen. Sen avulla voidaan kehittää henkilön eläytymiskykyä sekä tunteiden hallintaa ja ymmärrystä.
Taiteellisessa työskentelyssä henkilö pystyy vapauttamaan itsestään uusia voimavaroja, sekä tulkitsemaan kokemuksia eri näkökulmista.Taiteellisen työskentelyn avulla voidaan elävöittää henkilön tunne- ja ajattelumaailmaa ja samalla auttaa häntä tunnistamaan paremmin omia sisäisiä toimintamalleja.
Taideterapian osallistumiseen ei edellytetä minkäänlaista aiempaa kokemusta taiteellisesta työskentelystä. Terapian tavoitteena on elävöittää osallistujan ajattelua ja tunteita, sekä samalla auttaa häntä kohti uusia toimintamalleja.
Olen käynyt kolmevuotisen taideterapiakoulutuksen Englannissa sekä lisäkoulutuksen Hollannissa. Olen työskennellyt taideterapeuttina HUS kuntayhtymälle yli 30 vuotta. Olen myös ohjannut sekä yksilötaideterapiajaksoja että ryhmiä päiväkodeissa, kouluissa, vanhainkodeissa ja kehitysvammaisten henkilöiden parissa. Tämän lisäksi olen ohjannut lukuisia taideterapia kursseja eri yhteyksissä sekä toiminut taideterapiakouluttajana.
Otan vastaan etänä:
Etävastaanoton työvälineet:
Lanupe Info-puhelin: 045 7831 8313
Sähköposti: